Tervetuloa Ähtärin Haukkujen kotisivuille!

Yleisesti koulutuksista

 

Lisätietoja kursseista saat yhteyshenkilöiltä. Otathan huomioon, että jokaiseen ryhmään otetaan vain rajoitettu määrä koirakoita. Tämä järjestely antaa vetäjälle mahdollisuuden panostaa riittävästi huomiotaan jokaiseen
koirakkoon. Näin osallistujat saavat kurssistaan rahoilleen vastinetta. Kurssit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, joten olethan ajoissa liikkeellä!

Koulutuksiin ei ole ikärajoituksia. Olemme pyrkineet kuvailemaan hieman
jokaista kurssia, jotta kukin pystyisi valikoimaan itselleen ja koiralleen
sopivimman. Ainoa yhteinen osallistumiskriteeri jokaiseen ryhmään on
koiran riittävät rokotukset. Niiden on oltava kunnossa, että jokainen voisi tulla turvallisin mielin mukaan. Valitettavasti Ähtärinkin kokoisella paikkakunnalla on tavattu mm. pennuille erittäin vaarallista parvovirusta.

Kursseja on pyritty järjestämään mahdollisimman monipuolisesti ja kysynnän mukaan. jos toiminnastamme puuttuu jokin Sinua kiinnostava aihealue, kerro se meille! Mikäli Sinulla olisi mahdollisuus lähteä mukaan kehittämään toimintaamme, otamme Sinut ilolla vastaan! Tuoreet ideat ja menetelmät tuulettavat vanhoja koulutusmetodeja, uudet tuntemattomat taidot ja osa-alueet ovat suurta plussaa! Jos Sinulla on jokin taito tai osaaminen mitä voisit siirtää eteenpäin, ota rohkeasti yhteyttä!!!

 

© Ähtärin Haukut ry: Kuvia tai muuta materiaalia EI saa kopioida!